Kursseja yhteistyöoppilaitoksen kanssa
Yhteistyö Vuolle Opiston kanssa on Arpeetin yrittäjällä jatkunut jo vuosia.
Psykologian perusopinnot, 25 opintopistettä
Ensi syksynä toteutetaan taas psykologian perusopinnot, joissa Merja toimii ryhmäohjaajana.
Opintosisällöt tuottaa Jyväskylän yliopisto. Samoin todistus tulee Jyväskylän yliopistolta.
Ryhmäohjausmallin kautta
– saat monipuolisemmat suoritusmahdollisuudet
– saat valmiin aikataulutuksen
– saat yksityiskohtaisempaa ohjausta
– pääset tekemään oppimistehtäviä yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa
Aikaisempien vuosien opiskelijat ovat sanoneet, että ryhmäohjausmalli
– toi ryhtiä opintoihin ja opinnot tuli suoritettua loppuun
– ryhmätehtävät avasivat enemmän näkökulmia kuin yksin opiskelu
– ohjaajan apu tehtävien jäsentelyssä auttoi todella paljon
Ryhmäohjausmallissa kokoonnutaan 2-3 kertaa kuukaudessa lähitapaamiseen Vuolle Opistolla Heinäpäässä Oulussa. Sen aikana saat tarkempaa ohjausta opintoihisi ja suoritat ryhmässä tai yksin opintotehtäviä.
Opinnoista järjestetään kaksi info-tilaisuutta etänä
20.8. klo 17-18
Lisätietoja: Vuolle Opisto | Psykologia – Vuolle Setlementti (vuolleoulu.fi)
Neuropsykologinen valmentaja, 25 opintopistettä
Merja toimii osana moniammatillista tiimiä opettaen psykologiaa ja työhyvinvointia.
Neuropsykiatrinen valmentaja tarjoaa ohjausta henkilöille, joilla on neurokirjon tai autismin kirjon häiriöitä tai haasteita toiminnanohjauksessaan. Neuropsykiatrinen valmentaja tukee ratkaisukeskeisesti eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevien henkilöiden elämän- ja arjenhallintataitojen kehittymistä.
Koulutus tarjoaa monipuolista tietoa ja käytännön työkaluja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden kanssa työskentelyn tueksi. Koulutuksessa perehdytään mm. positiiviseen pedagogiikkaan ja voimavaralähtöisiin työmenetelmiin ja kehitetään neuropsykiatrisena valmentajana toimivan työyhteisötaitoja ja työhyvinvointia edistäviä menetelmiä. Koulutuksen suorittaneet voivat toimia neuropsykiatrisina valmentajina omassa työtehtävässään tai yksityisesti alan asiantuntijoina.
Opinnoista järjestetään kaksi info-tilaisuutta etänä
28.8. klo 17-18
Lisätietoja: Neuropsykiatrinen valmentaja – Vuolle Setlementti (vuolleoulu.fi)